Usein kysyttyä

Tässä muutamia kysymyksiä, jotka askarruttavat kilpailijoita vuodesta toiseen.

Uusia kysymyksiä voi lähettää Hiipivän Haamun Facebook-sivulle tai sähköpostilla!

  • Voisitteko antaa selvän luettelon, mitä kisaajien tarvitsee ottaa mukaan?
    Lista ei ole yksiselitteinen, ja Hiippari-kokemuksen karttuessa on usein vuosi vuodelta viisaampi. Tärkeimpiä lienevät koko päivän matkalippu, ruokaraha, muistiinpanovälineet, ohjeiden mukainen asu, partiohuivi ja mahdolliset muut ennakkomateriaaleissa mainitut tavarat. Muuta inspiraatiota voi hakea nikseistä.

  • Haittaako, jos kaikki ennakkotehtävät eivät ole tehtynä?
    Harva kaikkia saa tehtyä, mutta kannattaa tehdä parhaansa. Peli ei ole koskaan pelattu ennakkotehtävien perusteella.

  • Mihin aikaan ja missä kilpailu loppuu?
    Maali suljetaan puoli kahdeksalta, joten kisa loppuu valtaosalla kuuden ja kahdeksan välissä. Maalin sijaintia emme ikävä kyllä voi paljastaa etukäteen, ja se vaihtelee vuosittain, mutta maali on aina kohtuullisten liikenneyhteyksien päässä.

  • Onko kilpailussa ruokarastia tai muuta ruokailua?
    Ei ole. Vartioiden täytyy hoitaa ruokailunsa omakustanteisesti kisapäivän aikana parhaaksi katsomallaan tavalla.

  • Saako kisaan tuoda omaa kirjallista materiaalia? Esimerkiksi viime Hiipparin juonikaavion tms? Voinko käyttää älypuhelintani rastien välillä?
    Tätä olisi mahdotonta valvoa, joten ei sitä ole kielletty. Ei aikaisempien Hiippareiden materiaaleista tai internetin ihmeistä taida olla hyötyä.

  • Mikä on vartion minimivahvuus kisassa? Entäpä maksimi?
    Kisassa ei ole minimiä tai maksimia, ovatpa jotkut kisanneet yksinkin. Eli porukan saa kerätä ihan oman makunsa mukaan. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että rastipaikat ovat usein ahtaita ja kisassa liikutaan aivan ydinkeskustassa, jolloin 20 tarpojan ryhmän koossa pitäminen saattaa olla haastavaa.

  • Voiko kisaamaan tulla vartiolla, jonka jäsenet edustavat eri lippukuntia?
    Ilman muuta! Kiinnittäkää ilmoittautuessa kuitenkin huomiota tapaan, jolla annatte lippukuntien tiedot, sillä tieto merkitään pokaaleihin, jos menestytte.

  • Voivatko kisaan osallistua ei-vielä-partiolaiset? Haluaisin esitellä kavereilleni Suomen jännittävintä partiokisaa.
    Tietysti, tervetuloa! Suomen Partiolaisten toissijainen partiovakuutus on voimassa myös ei-partiolaisille, jotka ovat mukana kisassa tutustumassa partiotoimintaan. Lisätietoja SP:n sivuilta.


Bannerin kuva: Aku Siekkinen / Ilvesveikot